Silmäkulmassa Perhosen varjo

      

      Lukemani kirja Perhosen varjo on Mila Teräksen nuorten romaani vuodelta 2012. Kirja kertoo kolmetoista vuotiaasta melkein neljätoistavuotiaasta Linneasta, joka haluaa kesälomaksi kauas äitinsä miesystävästä Kammo-Kimmosta ja lähtee isoäitinsä luokse Usvalan kartanoon Hiidenperään. Linneaa mietityttää kuinka saisi ajankulumaan täällä perämetsässä. Aika meneekin kaloreiden tarkkailussa, uuden ystävän ja pojan kanssa sekä selvittäessä oman suvun salaperäisyyksiä. Linnean suku onkin yllättävän omituinen ja mysteerinen, ihmisiä katoaa metsiin ja isoäiti puhuu ja laulaa yksin keskiyöllä? Kirjan luettuasi saat selville.  

   Kirjassa ilmenee vahvasti Linnean anoreksia ja hänen halunsa olla keijun näköinen niin kuin muutama muukin tyttö hänen koulussa. Lukiessa tajuaa itsekin, että Linnea on alipainoinen. Asiat tapahtuvat minäkertojana Linnean näkökulmasta. Vaikka Linnea haukkuu reisiään, mahaansa, naamansa ja käsiään lihaviksi, tulee lukijalle selväksi ettei näin ole ja, että tytöllä on vakava mielenterveysongelma, mikä on heijastus siitä, ettei koskaan oppinut hyväksymään vanhempiensa eroa. 

  Tytön päässä on ääni, jota Linnea kutsuu hallitsijaksi, joka käskee tämän syödä alle 500 kaloria päivässä, ja rankaisee tyttöä juoksulenkeillä, jos ei tottele tai syö yhden viinirypäleen liikaa. Kohdat jossa ääni Linnean pään sisällä puhuu, ovat ahdistavia ja masentavia, kuinka ne solvaavat tyttöä ja pahentavat tytön mieltä.  Hallitsijan kommentit olivat usein samanlaisia, ne kuulostavat kuin ne tulisivat lapsen suusta, todella törkeitä, suoraa puhetta. Esimerkkejä hallitsijan kommenteista: 

"Senkin läski tyttö! Ällöttävä, ihrainen, syöppö rumilus! Älä nyt vaan ENÄÄ syö. Katso, miten mahasikin jo pömpöttää!" (s.180) 

"Haloo läski, etkö muka pysty yhtään parempaan? 45,3 kiloa. Viitsitkin vielä punnita itsesi. Viitsitkin edes ajatella, että sinulla on nälkä. Kuka tuollaisesta kilohailista välittäisi! On pakkopakkopakko olla laiha ja vieläkin laihempi. Tässä maailmassa vaan täytyy olla kaunis." (s.144) 

"Mitä ihmettä sinä vielä löntystät? Millä luulet noiden ihrojen sulavan, jos et pistä töpinäksi? Vauhtia, läski!" 
(s.165) 

     Linnean isoäiti Maria Florensia on mielestäni mielenkiintoisin hahmo, vaikuttaa niin pullantuoksuiselta mummolta, mutta samalla vahvalta ja rohkealta laumanjohtajan. Kirjaa lukiessani sain hänestä jotenkin sellaisen kuvan ettei hän ole mikään tavallinen mummu, vaikkei hän loppupeleissä paljoa puhunutkaan. Hän ei oikein koskaan vastannut Linnean kysymykseen suoraan vaan oli vaiti tai antoi vastauksen joka herättää kymmenen uutta kysymystä.  Linnean isoäiti on erittäin kiinnostunut kukista, hänellä on kartano täynnä tuoreita kukkia, tuotuna hänen puutarhastaan. Kukista hän valmistaa mm. hajuvesiä, yrttejä ja puuteria. 

    Teräksen teoksessa käsitellään vaikeita asioita nuoruuden ulkonäköpaineita, vanhempien eroa ja sen vaikutukset nuoreen sekä vakavaa mielenterveysongelmaa, anoreksiaa. Kirjaan on ihanasti sekoitettu pientä fantasiakirjallisuutta, jolloin ei masennu aivan tyystin, kun lukee kirjaa. Tätä oli mukava lukea, teksti oli selkeää ja kuvailtiin paljon, asiat etenivät mukavasti, ei laahustanut, mutta pysyi silti mukana. Kirjassa käsitellään arkisia asioita, mutta hämärän jälkeen ja kylän sadut ja uskomukset tekee kirjasta epäuskottavan. Vaikka kirja oli osittain synkkä, osittain arkinen ja osittain fantasiaa oli se mukava lukukokemus ja suosittelen kirjaa ihmisille, jotka tämän tekstin perusteella kiinnostuivat kirjasta. 

Sara Isik