Kaikki viimeiset sanat

"Purin hampaat yhteen, ja sitten lasinsirut sähkyivät edessämme auringonpaisteessa, aivan kuin tie olisi kouristautunut, ja sen täytyi olla se paikka. -- Ajattelin: Tämä ei olisi hullumpi tapa lähteä. Ajattelin suoraan ja nopeasti. Ehkä hän päätti sen vasta viime hetkelllä." (s.310)

John Greenin kirjoittama Kaikki Viimeiset Sanat (engl. Looking for Alaska) on tarina menetyksestä ja ystävyydestä. Kirjan päähenkilö Miles Halter päättää lähteä vanhempiensa luota Culver Creekin sisäoppilaitokseen Alabamaan. Miles ystävystyy kämppäkaverinsa Chipin kanssa, joka esittelee hänet ystävilleen Alaskalle ja Takumille. Miles kiinnostuu heti Alaskan ulkonäöstä ja arvoituksellisuudesta. Kirjassa seurataan Milesin matkaa suurien tunteiden ja ystävyyden parissa. Kirja on julkaistu marraskuussa 2014 ja se julkaistaan pokkarina huhtikuussa 2017 (suomenkielinen teos).

Kirja kirjoitetaan Milesin näkökulmasta ja siinä keskitytään Milesin elämään. Miles on kiinnostunut kuuluisien ja ei niin kuuluisien ihmisten viimeisistä sanoista, josta kirjan nimikin varmaan johtuu. Pidän enemmän kirjan englanninkielisestä nimestä, sillä se tuo kirjan aiheen paremmin esille. Toki kirjassa tuodaan esille Milesin kiinnostus viimeisiä sanoja kohtaan, mutta se jää toisarvoiseksi. Looking for Alaska antaa mielikuvan kirjasta, että siinä ei etsitä henkilöä vaan osaa Yhdysvalloista.

Pidin kirjailijan tyylistä kirjoittaa, sillä sei kuvailee hyvin ja antaa kuitenkin mahdollisuuden tehdä omia johtopäätöksiä. Kirjassa on päiviä merkittynä esim. 36 päivää ennen, jotka johtavat kirjan puolessa välissä olevaan menetykseen. Kaikki viimeiset sanat, niin kuin kaikki muutkin John Greenin kirjat, vaikuttavat kummallisesti kyynelkanaviin, eikä itkemistä pysty lopettamaan. Nyt kun ajattelen kirjaa kyyneleet kohoavat silmiini ajatellessani kirjassa esitettyä elämän epäreiluutta.

Kirja on erittäin uskottava ja siinä tapahtuvat asiat voisivat helposti tapahtua normaalissa elämässä. Pohdin kirjan käännekohtaa paljon jälkikäteen ja ajattelin Milesin ajatuksia tapahtuman jälkeen. Pohdin sitä, kuinka elämä ei mene aina niin kuin suunnitellaan. Opin kirjan luettuani ihmisistä sen, että ihmiset etsivät syypäätä aina jonkin asian tapahduttua, mutta harvoin syyttävät itseään. Jos kuitenkin syyttää itseään, tästä tunteesta on vaikea päästä eroon ja siitä pitää puhua muille.

Kirjassa jännite syntyy ihmissuhteissa, sekä oppilaiden ja opettajien välillä. Kirja on hauska synkkyydestään huolimatta. Sisäoppilaitoksessa oppilaat keppostelevat opettajien ja muiden oppilaiden kustannuksella, joutuen usein hankaluuksiin. Kirjan mieleenpainuvin kohta onkin ehdottomasti Alaskan kunniaksi tehty suurkepponen.

Kuten aikaisemmin kerroin, kirjan kirjoitustyyli oli helppoa luettavaa. Kaikki viimeiset sanat oli helppo lukea ja se sai ajattelemaan. Kirjan helppolukuisuuden vuoksi sen pystyi lukemaan yhdeltä istumalta, eivätkä sen vähän yli 300 sivua tuntuneet ylitsepääsemättömiltä.