Anna lumen tulla (Let it snow ~) 

By: Maureen Johnson, Lauren Myracle, John Green, wsoy, 2016

Kirja koostuu kolmesta tarinasta, jotka linkittyvät toisiinsa. Jokaisella tarinalla on oma kirjailijansa. Tarinoiden nimet ovat: Jubilee Express, Lumienkeli-ilmiö ja Sikojen suojeluspyhimys. 
        Jubilee Express-tarina alkaa siitä, kun Jubilee-niminen tyttö pohtii elämänsä vaikeuksia. Hänen vanhempansa ovat hulluna Flobie-talojen keräilyyn, ja jopa nimesivät tyttärensä erään talon mukaisesti. He joutuvat vankilaan liiallisen intonsa vuoksi, mistä  seuraa monenlaisia ongelmia. Jubilee lähetetään junalla mummolaan, vaikka on jouluaatto ja hän oli suunnitellut viettävänsä sen täydellisen kumppaninsa Noahin kanssa. Valitettavasti juna pysähtyy rankan lumimyrskyn takia, ja Jubilee lähtee etsimään parempaa paikkaa oleskeltavaksi. Hän päätyy lähellä olevaan Waffle Houseen junamatkalta tutuiksi tulleiden ystäviensä kanssa. Siellä hän tapaa uuden ihmisen ja lähtee lumiseen seikkailuun kahvilatyöntekijä Stuartin kanssa, mikä on mielestäni epäilyttävää, koska ei kannata luottaa tuntemattomaan liikaa. Tarinan päähenkilö ei ole ilmeisesti mietteliäs, vaan tekee päätöksiä nopeasti, minkä takia hän on todennäköisesti päätynyt tiettyihin ongelmiin elämässään. Ensimmäinen tarina oli paras kaikista kolmesta, sillä siinä oli kuitenkin huvittavia tilanteita ja hyviä käänteitä.

"Ette ole ehkä koskaan sattuneet putoamaan jäätyneeseen puroon. Siinä käy näin:

1. Vedessä on kylmä. Niin kylmä, että kun aivojenne Lämpötilojen havainnointi- ja säätelyosasto saa lukemat, se ilmoittaa: "En pysty käsittelemään tätä. Poistun paikalta." Se panee oveen PALAAN PIAN -kyltin ja sysää kaiken vastuun...

2. Kivunkäsittelyosastolle -"

Lumienkeli-ilmiö:n tarinasta saa jatkoa edelliseen tarinaan. Kolme hyvää ystävää viettävät mukavaa jouluiltaa yhdessä, sillä Tobinin (tarinan päähenkilön) vanhemmat ovat jumissa lentokentällä. Tobin saa pian puhelinsoiton kaveriltaan joka työskentelee Waffle Housessa, ja hän pyytää heitä tulemaan paikalle sillä paikka on täynnä räyhääviä cheerleadereita jotka vaativat Twisteri-peliä ilokseen. Tämän kuultuaan kolmikko lähtee autolla ajamaan kohti määränpäätä. Se osoittautuu hyvin vaikeaksi, sillä lunta pyryttää aivan valtavasti. Siitä alkaakin vaativa ja tunteellisesti lämmin seikkailu, jonka aikana saa avarrettua kirjan maailmaa enemmän. Tässä osassa saa myös tietää kirjassa piilevistä huutosakkilaisista (cheerleadereista).

Viimeinen tarina, Sikojen suojeluspyhimys, kertoo Addie-tytöstä ja hänen ystävästään, joka haluaa palavasti saada lemmikikseen pienen teekuppipossun. Addiella on suuri kriisi elämässään, sillä hän on eronnut Jeb-nimisestä poikaystävästään. Toivoa kuitenkin on, sillä hän on pyytänyt Jebiä tapaamiseen Starbucks-kahvilaan jouluaatoksi. Kuitenkin tapahtuu niin, että Jeb ei ilmesty paikalle. Addien ystävät kaiken päälle vieläpä  suuttuvat hänelle väittäen tyttöä itserakkaaksi, joten Addie 

yrittää tosissaan pelastaa maineensa hakemalla possun ystävälleen eläinkaupasta kuuluisaa myrskyä uhmaten. Tämä tarina oli näistä kolmesta tarinasta kaikista epämääräisin. 

"Aurinko kimalsi hangilla, kun juoksin kadun yli Pet Worldia kohti. Jalkakäytävät oli lapioitu melkein puhtaiksi, mutta siellä täällä kinokset olivat romahtaneet, ja saappaat suhahtelivat kun tarvoin syvässä lumessa"

Mielestäni kirja oli ihan lukukelpoinen. Olisin kyllä kaivannut enemmän seikkailua ja parempaa huumoria. Kirja sopii tavallisille nuorille teineille. Tarinat eivät olleet pitkiä ja koko kirjassa oli sivuja vain hieman yli kolmesataa. Mainittakoon, että kirjasta on tulossa elokuva Suomeen loppuvuodesta 2017.

                  Synkät kolmetoista syytä. 

             Jay Asher, Kolmetoista syytä, Otava (2007)

  "Miten monta salaisuutta yhdessä koulussa voi olla?"
   
Jay Asherin kolmetoista syytä kertoo 16-vuotiaasta pojasta, Clay Jensenistä, joka saa postissa laatikossa seitsemän mysteeristä kasettia. Nauhoilla hänen luokkakaverinsa ja ihastuksensa Hannah Baker selittää kolmetoista syytä siihen, miksi hän päätyi epätoivoiseen ratkaisuunsa. 
 Kasetit sisältävät salaisuuksia  kolmestatoista henkilöstä, kolmestatoista syystä, jotka jotenkin vaikuttivat enemmän tai vähemmän Hannahin päätökseen lopettaa elämänsä. Kasetit kiertävät jokaisen henkilön läpi, jotka nauhoilla mainitaan. Kasetit jo kuunnellun henkilön on lähetettävä kasetit eteenpäin seuraavalle nauhoilla mainitulle henkilölle tai kaikki nauhoilla kerrotut salaisuudet paljastettaisiin.

"Säännöt ovat yksinkertaiset. Niitä on vain kaksi. Sääntö numero yksi: kuuntele kasetit. Sääntö numero kaksi: lähetä ne eteenpäin. Toivon mukaan kumpikaan ei ole sinulle helppoa" (s.10)

 Clay Jensen on yksi nauhalla mainituista, mutta hän ei ymmärrä mitä väärää hän olisi tehnyt Hannahia kohtaan. Hän joutuu kuuntelemaan kaikki nauhat ja salaisuudet odottaakseen, milloin hän ilmestyisi nauhoille.
  
Kirjassa on minäkertoja Clay Jensenin näkökulmasta, joka saa tarinaan mukaan tunteita, kuten suru ja viha ja ajatuksia, joita ei esimerkiksi kaikkitietävän kertojan avulla saisi.

Kirjan tunnelma on suurimmaksi osaksi jännittynyt, osittain surullinen ja epätoivoinen. Kirjailija on hyvin saanut pidettyä kirjan kiinnostavuutta ja jännittävyyden tunnetta yllä tekstissään. Kirja oli helppolukuinen ja kiinnostavasti ja omaperäisesti kirjoitettu. Siinä limittyvät päällekkäin kahden ihmisen ajatukset ja näkökulmat, Hannahin puhe kasetilla sekoittuu Clayn ajatuksiin kuulemastaan. Pidin kirjaa aluksi vähän tylsänä, mutta juonen lähtiessä käyntiin kirjasta tuli hyvin koukuttava. Kirjaan oli helppo uppoutua ja eläytyä. Synkästä aiheestaan huolimatta tarinaan on saatu myös pieni määrä huumoria mukaan. 

Kirjassa ei ollut onnellista loppua, mutta ei kaikissa tarvitse ollakaan. Kokonaisuudessaan Jay Asherin kolmetoista syytä on varmaan yksi parhaista kirjoista mitä olen lukenut ja suosittelen lukemaan jos aihe vähääkään kiinnostaa. Itseäni kiinnostaa ehkä enemmän synkemmät aiheet, mutta kaikki menee.

 

.Mika Wickströmin "Kalkki viivoilla" (2008)

”Olin niin kovassa kunnossa Melbournesta palattuamme, että olisin voinut aloittaa kilpakauden heti – ja missä sarjoissa tahansa.Ensimmäiseen kisaan oli kuitenkin vielä kuukauden päivät, joten Määttänen päätti tyydyttää menohalujani lisäämällä tehoja intervalleihin.”

Mika Wickströmin "Kalkki viivoilla" kertoo urheilulukiota käyvästä Lassi Nymanista. Nyman on urheilullisesti lupaava miehenalku. Oikeastaan yksi parhaista. Lassin uskollisin valmentaja on hänen koko ikänsä ollut hänen oma isänsä, joka Lassin sitä myöntämättä, elää omia nuoruusaikojaan Lassin juoksuharrastuksen kautta.  Lassin viimeisin juoksukausi ei sujunut liian hyvin ja kauden päätteessä Lassi on jo hyvästelemässä koko juoksu-uraansa. ”Voitettu hopea on hävitty kulta”, on lausahdus jota kirja (Lassi) hokee useampaan otteeseen.  Lassin tietämättä hänen viimeisiä treenejään ja kisojaan on käynyt katsomassa jo uransa "lopettanut" huippuvalmentaja Artturi "Stoori" Määttänen. Paikallisen lehden urheilutoimittaja järjestää kahdelle tapaamisen ja hetken päästä Lassi onkin Määttäsen valmennuksessa matkalla kohti uransa huippua. Määttänen aloittaa Lassin valmentamisen hyvin perusteista ja antaa Lassille kysymyksiä joihin tämän täytyy järkeillä vastaus seuraavalle kerralle, kuten "Mitä on itseluottamus?" Loppujen lopuksi Määttäsen monipuolisen valmentamisen ja Lassin motivoituneen mielentilan ansiosta Nymanin ura lähtee jälleen nousuun...

Kirjan juoni on todella mukaansa tempaava (varsinkin jos itse on yhtään urheilun perään) ja Wickström onnistuu kuvailemaan nuorenurheilijan arkea todella uskottavasti. Varsinkin kirjan kilpailu kohdat ovat erittäin jännittäviä ja tarkkaan kuvattuja. Teoksessa ei esiinny turhan paljon huumoria, mutta en itse koe huumorin edes sopivan tästä aiheesta kertovaan kirjaan. Tunnen, että jos kirjaan olisi tungettu "turhaa" huumoria, olisi se saattanut vetää lukijan nopeasti pois kirjan tarinasta. Kirja on kuitenkin loppujen lopuksi aika totinen teos.

Koen urheilun olevan todella lähellä sydäntäni ja suuri osa arkeani, joten tästä syystä pääsin vielä astetta syvemmälle kirjan tarinaan. Kirja on todella helppolukuinen ja mukaansa tempaava. Lukemisen aloitettua tarinaa on vaikea jättää rauhaan edes hetkeksi. Uskon, että jokainen urheilun ystävä pitäisi kirjaa mielenkiintoisena lukukokemuksena, mutta tietysti jos urheilua ei löydä millään tasolla kiinnostavaksi, voi kirjan lukeminen olla todella tuskaista.

Metalliveljet lähtevät ristiretkelle

Antti Halme, Metalliveljet ristiretkellä, Otava 2013, nuorten kirjat.

Antti Halmen kirjasarja metalliveljet suuntautuvat nuorille. Kirja kertoo Villestä ja Harrista, joiden on aika mennä rippileirille. Pojat ovat kiinnostuneet musiikista ja toivovat päästä yhdelle rippileirille. Pojat saavat tietää joutuneensa rippileirille Lappiin. Ajatus rippileirille Lappiin pääkaupunkiseudulta ei miellytä poikia. Pojat Ville ja Harri kokevat monenlaisia seikkailuja ja ongelmia leirillä.
Tapaavat tyttöjä, tekevät jekkuja ja rakastuvat, mutta onko kaikki kuitenkaan niin helppoa?

"Usko mua. Me ollaan metalliveljiä ja me pärjätään aina. Niin varmasti kuin paavilla on suippokotsa." (s.20)

Kirja on kirjoitettu päähenkilö Villen näkökulmasta, joka tuo lukijalle ajatuksia niinkuin olisi itse siinä kirjassa. Ville on varma hänen uskoonsa, mutta leirin aikana hänen mielensä saa uutta kuvaa kaikesta. Villeä on silti helppoa ymmärtää ja lukeminen on helppoa.

Kirjaa oli todella helppo lukea. Hieman vieraita puhekielen sanoja kirjassa oli, mutta tarina kulki sukkelasti ja tapahtumat eivät hyppineet toisesta toiseen. Kirjan lukeminen oli hyvin nopeaa, sillä ensimmäisen lukukerran aikana siitä ei päässyt irti. Lukukokemus oli siis erinomainen ja voisin lukea vielä uudestaankin.

Kirjassa pysyin itse todella hyvin mukana, sillä osasin sulautua kirjan Villeksi, koska itsellä on samanlaisia piirteitä, kuin kirjan Villellä.  Rakkaus ei kuitenkaan tässä kirjassa ole ehkä painopiste ja ei siitä kerrota kovinkaan paljoa, joten lukija voi saada kuvan, että rakkaus tässä kirjassa on aika teennäistä. Kirjan tärkein ajatus oli ehkä muista välittäminen, ja se näkyi tässä kirjassa erittäin hyvin.

Kirjassa yleisimpänä aiheena oli toisen ihmisen läheisyys ja tuki. Kirjaa lukiessani aloin miettimään minulle tärkeitä ihmisiä ja miten he ovat vaikuttaneet elämääni tavalla tai toisella.

Kirjan nimi Metalliveljet ristiretkellä sopii todella hyvin kirjaan. Nimestä päätellen kirjassa käsitellään nuoria, rippikoulua ja tietenkin metalli on siinä myös mukana.

Metalliveljet ovat erittäin hyvä sarja nuorille, jotka haluavat helppolukuista ja simppeliä luettavaa. Kirja soveltuu nopeasti luettaviin kirjan koon ja lukemisen helppouden takia. Kirja on erittäin hyvä nuorille lukijoille, sillä kirja käsittelee nuorten tunteita ja muutosta kasvu-iässä. Kirja ei ole todellakaan herkimmästä päästä, mutta kirjan loppu toi todella hyvän mielen kasvoille.

-Ville Kaipainen

Kirjavideoblogi

Sain nyt vihdoinkin tän videon tonne Youtubeen asti =) LOL

Jälkeen mikään ei ole enää niin kuin ennen  

John Green, Kaikki viimeiset sanat, WSOY 2014 

Alkuperäinen englanninkielinen teos Looking for Alaska 2005  

" Ihminen elää koko elämänsä labyrinttiin juuttuneena, ajattelee pääsevänsä sieltä vielä jonakin päivänä pois, saa virtaa siitä että kuvittelee tulevaisuutta, mutta ei ikinä tee mitään. Hän käyttää tulevaisuutta vain pakotienä nykyisyydestä." (s.83)   

John Greenin romaani Kaikki viimeiset sanat vie lukijan todella lähelle nuoren elämää. Kirja kertoo koskettavalla tavalla syyllisyydestä, anteeksiannosta ja rakkaudesta. Kaikki alkaa siitä, kun kirjan päähenkilö Miles Halter muuttaa vanhempiensa luota Culver Creekin sisäoppilaitokseen Albamaan siinä toivossa, että löytäisi elämäänsä jotain uutta. Hän löytää etsimänsä jännityksen jo heti tutustuessaan huonekaveriinsa Chipiin ja hänen kauttaan myös Alaskaan ja Takumiin. Miles kiinnittää huomionsa heti Alaskan arvoituksellisuuteen ja ulkonäköön. Uusi elämä tuo tullessaan sisäoppilaitosen elämänrytmin, ystäviä, päihteitä ja jekkuja. 

Pidin kirjasta, sillä kerronta oli hyvin todenmukaista ja selkeää. Kirja on kirjoitettu Milesin näkökulmasta ja se keskittyy hänen elämäänsä. Kirja jakautuu ennen ja jälkeen osioihin. Keskellä kirjaa on siis olennaisin tapahtuma, jota en kuitenkaan voi paljastaa. "Ennen" -osio käsittelee Milesin ihastumista Alaskaan ja erilaisia ongelmia ihmissuhteissa. Pidin erityisesti "jälkeen" -osion syvällisemmistä ajatuksista. Kirjan henkilöt olivat myös melko saman ikäisiä kuin minä tällä hetkellä, jonka tähden kirjan tapahtumiin oli helppo eläytyä. Kirja sai ajattelemaan sitä kuinka kaikki elämässä voi olla yhdestä virheestä kiinni ja sen jälkeen mikään ole niin kuin ennen.  

Ajatuksia herätti myös päähenkilöiden perhesuhteet. Milesillä tuntui olevan kohtalaisen hyvät, mutta vieraan oloiset välit vanhempiinsa. Alaskan äiti oli kuollut ja isä hyvin etäinen. Takumin perheestä taas ei puhuttu juuri mitään. Chipillä oli hyvät välit hänen äitiinsä, josta hän todella välitti, mutta isänsä hän oli nähnyt viimeksi pienenä ennen kuin isä lähti eikä koskaan palannut. Samalla tuli mietittyä kuinka tärkeä osa elämää perhe oikeasti on. Mileskin tuntui huomaavan kirjan myötä myös perheensä tärkeyden.

Jäin kuitenkin kaipaamaan aitoa romantiikkaa, sillä tunteet tuntuivat jäävän pinnallisiksi. Alaskan ja Milesin juttu oli melko yksipuolista ja Alaska vain leikki Milesin tunteilla. Alaska oli myös koko kirjan ajan varattu Jakelle. Miles taas seurusteli itse Laran kanssa, vaikka rakasti Alaskaa.  

Miles oli kotona Floridassa yksinäinen ja käytti aikansa lähinnä kuuluisien ja ei niin kuuluisien ihmisten viimeisten sanojen selvittämiseen. Siitä on todennäköisesti myös syntynyt nimi suomenkieliselle kirjalle.  

Kirja rakentuu pääpiirteittäin surullisen asian ympärille, mutta sisältää siitä huolimatta paljon hauskoja kohtia. Koettelemukset vahvistivat ystävyyssuhteita ja toivat pohdittavaksi poikkeuksellisen suuria kysymyksiä. 

   

"Et tajua minua koskaan. Siinä se vitsi onkin." Kokonaisuudessaan pidin kirjasta todella paljon. Se sai itkemään, mutta samalla myös nauramaan. Lukiessani tajusin myös, että elämässä kannattaa tarttua annettuihin tilaisuuksiin ja elää jokaisessa hetkessä täysillä.

Minun kirjablogi

mun kirjablogi

Koskettava Tähtiin kirjoitettu virhe

Nimi: Tähtiin kirjoitettu virhe

Alkuteos: The Fault in Our Stars

Kirjailija: John Green

Tekstilaji: Nuortenkirja

Julkaisuvuosi: 2012 (suomennos 2013)

Tähtiin kirjoitettu virhe kertoo Hazel -nimisestä tytöstä joka sairastaa parantumatonta kilpirauhassyöpää. Hän on elänyt jo vuosia tietäen, ettei hänellä ole enää paljon aikaa. Hazelin päivät kuluvat neljän seinän sisällä lukien lempikirjaansa Viistoa valoa ja katsellen Amerikan huippumalli haussa -ohjelmaa. Hazelin äiti alkaa epäillä, että Hazelilla on masennus (mikä on kuolemisen sivuvaikutus) ja pakottaa hänet menemään vertaistukiryhmän kokoukseen. Kokouksessa Hazelin elämä saa uuden käänteen, kun hänen ystävä Isaac tuo mukanaan kokoukseen Augustus Watersin. Hazel ja Augustus rakastuvat toisiinsa, siitä huolimatta, että Hazel yrittää jatkuvasti torjua Gusia. Hazel nimittäin ajattelee olevansa kranaatti, joka voi räjähtää hetkenä minä hyvänsä. 

Kirja on kirjoitettu Hazelin näkökulmasta. Täämä kirjoitustyyli toimii tässä kirjassa aivan mainiosti, sillä näin pääsee lähemmäs Hazelin elämää ja ajatuksia. Hazelin ajatusmaailma on hyvin mielenkiintoinen ja vaikeasti ymmärrettävä. Hazelilla on kuitenkin yksi henkilö joka tuntuu ymmärtävän häntä ja se on Viistoa valoa -kirjan kirjoittaja Peter Van Houten. 

"Viistoa valoa oli minun kirjani samalla tavalla, kuin kehoni oli minun kehoni ja ajatukseni olivat minun ajatuksiani" (s.43)

Viistoa valoa on siitä erikoinen kirja, että se loppuu kesken lauseen. Hazel tutustuttaa Augustuksenkin kirjaan ja yhdessä he haluavat selvittää kirjan lopun ja näin päätyvätkin Amsterdamiin - kaupunkiin, jossa kirjan kirjoittaja tällä hetkellä asuu. 

Kirja oli todella helppolukuinen ja sen saikin luettua melko nopeasti. Pidin siitä, että kirjaa on lisätty ripaus huumoria, vaikka aihe onkin vakava ja kirjan loppua kohden jopa surullinen. Kirjassa käsitellään juuri nuoriin liittyviä asioita, kuten rakastumista. Mielestäni Hazelin ja Augustuksen rakkaus ei ollut liian kliseinen teinirakkaus, mitä useissa nuortenkirjoissa on. Heidän tarinansa tuntui todenmukaiselta ylä- ja alamäkineen.

Kirjassa käsiteltiin paljon rakkaiden menettämistä. Se sai minut pohtimaan, kuinka kamalalta tuntuisi menettää henkilö, jota sydämen pohjasta rakastaa, ja miten menetyksestä selviäisi. Kirjassa pohdittiin myös unohdusta. Mitä merkitystä ihmiselämällä on kuoleman jälkeen, sitten kun kukaan ei enää muista olemassaoloamme?

"Olen rakastunut sinuun, enkä aio kieltää itseltäni sitä yksinkertaista iloa että puhun totta. Olen rakastunut sinuun ja tiedän, että rakkaus on vain huuto tyhjyyteen, että unohdus on väistämätön, me kaikki olemme tuomittuja, ja tulee päivä jolloin kaikki ponnistelumme ovat rauenneet olemattomuuteen, ja tiedän että aurinko nielaisee ainoan planeettamme, ja minä olen rakastunut sinuun." (s.170)

Tähtiin kirjoitettu virhe on hienosti kirjoitettu kirja nuoren näkökulmasta. Suosittelen kirjaa kaikille, jotka kaipaavat ajatuksia herättävää ja koskettavaa kirjaa. Tähtiin kirjoitettu virhe ei kuitenkaan ole mikään nyyhkyromaani, vaan kertoo asioista humoristisella vivahteella.

Tuija Lehtisen "Piiitkä jäähy"

Tuija Lehtisen "Piiitkä jäähy"

"Siiri otti mua kädestä, samoin Karlaa ja se Jorsea. Mä kiskaisin käden irti ja nousin istumaan. Pähkähullu muija. Mun olisi fiksua karistaa kalakukkojen ruodot kurkusta ja häipyä. Mutta mitä mä tein? 

Mä nauroin. " 

Tuija lehtisen kirjoittama, vuonna 2011 ilmestynyt Pitkä Jäähy on mukaansatempaava tarina nuoresta Roopesta joka lähetetään isänsä uusperheestä äitinsä kanssa asumaan "kauas sivistyksestä".

Roope on ysiluokkalainen nuori jonka elämä muuttuu kun hänet pakotetaan muuttamaan äitinsä kanssa perämetsään (Savon perukoille) käymään yläkoulun viimeinen luokka.  Muuton yhteydessä Roopen karting -harrastus jää taakse. Tämä on Roopelle iso asia sillä se on hänen ainoa intohimonsa. Peräkylässä he muuttavat Roopen isovanhempien entiseen omakotitaloon. Kaiken lisäksi hänen kummisetänsä (ja peräkylän "most ripped" poliisisetä) Seppo laitetaan valvomaan hänen pahuuksiaan. Kirjan edetessä Roope alkaa lämpeämään uudelle elämäntilanteelleen ja tajuaa saaneensa hyviäkin ystäviä.

CS Read& Chill -session

Lukukokemuksena kirja oli ajatuksia herättävä ja mielenkiintoinen, sillä huomasin Roopella olevan joitakin samoja piirteitä kuin itselläni. Pidän kirjassa siitä että se oli krjoitettu helposti luettavaksi ja sen luki melko nopeasti läpi, sillä sen värikkääseen juoneen tarttui kiinni eikä halunnut päästää irti.

Muuta hyvää kirjassa oli esimerkiksi sen (joskus rivokkaat)vitsit ja monipuolisesti kuvaillut pää- ja sivuhenkilöt. Kirjan juoni on jokseenkin uskottava.

Kirjassa oli välillä "rajua" kielenkäyttöä. Itseäni se ei haitannut vaan päinvastoin auttoi minua sukeltamaan syvemmälle Roopen maailmaan, ja ehkä myös samaistumaan päähenkilöön. Jotkut lukijat voivat kuitenkin pitää kiroilua huonona asiana ja kirja ei silloin ehkä sovikkaan heille.

Kirjan nimi on ehkä vähän harhaanjohtava sillä kirja ei kerro jääkiekosta. Toisaalta mahtaa Roopea vituttaa harmittaa koska kaikki paikalliset tytöt ovat "partiolaisia ja nörtteijä". Tältä kannalta muutto onkin jäähy ja sen toivotaan kääntämään Roopen koulumenestys ja hänen käyttäytymisensä.

Kirja sai minut miettimään omaa nuoruuttani. Nuorena oleminen voi toisinaan olla haastavaa ja raskasta mutta se on välttämätöntä kehitykselle. Nuoruuden valinnat loistavat pitkällekkin tulevaisuuteen joten pitää miettiä mitä elämältään tahtoo. Toisaalta pitää myös olla varaa tehdä myös huonoja valintoja joista voi oppia enemmän, kuin "täydellisistä" valinnoista.

Mielestäni Tuja lehtinen on onnistunut kirjoittamaan loistavan nuortenkirjan joka on selkeälukuinen ja sen tarina kuvastaa hyvin nuoren elämää ja nuoruuden moninaisia kurjuuksia sekä ärsyttäviä ongelmia.

-Elmo Hyytiäinen

Teoria Katherinesta, John Greenin hauskin romaani

John Green, Teoria Katherinesta, WSOY 2016, 328 s, suomentanut Helene Butzow
Englanninkielinen alkuteos An Abundance Of Katherines, 2006

””Hassan Harbish. Sunnimuslimi. En ole terroristi.”    ”Lindsey Lee Wells. Metodisti. Enkä minäkään ole terroristi.” Tyttö hymyili taas. Colin ei ajatellut juuri muuta kuin itseään, viimeisintä Katherinea ja kadonnutta palaansa, mutta tytön hymyä ei voinut sivuuttaa. Se oli hymy joka voisi lopettaa sodat ja parantaa syövän.” (s, 49)

John Greenin toinen romaani Teoria Katherinesta kertoo Colin Singletonista, entisestä ihmelapsesta joka haluaisi olla merkittävä. Hän puhuu sujuvasti yhtätoista kieltä, on lukenut 400 sivua päivässä seitsemänvuotiaasta asti, suhtautuu intohimoisesti anagrammeihin ja seurustelee vain Katherine-nimisten tyttöjen kanssa.

Kirjan alkaessa Colin on juuri saanut päästötodistuksen high schoolista ja yhdeksästoista Katherine on jättänyt hänet. Colinin paras (ja ainoa) tanakka, libadonialaissyntyinen ystävä Hassan raahaa masentuneen ja sydämensä murtaneen Colinin roadtripille keskilänteen, jossa he päätyvät Gutshot-nimiseen pikkukaupunkiin arkkiherttua Franz Ferdinandin haudan houkuttelemina. Halu tehdä jotain merkittävää, mistä hänet muistettaisiin ja tunnettaisiin saa Colinin kehittelemään matemaattista kaavaa rakkaussuhteiden ennustettavuudelle. Roadtrip tuo mukanaan myös yllätyksiä - tytön jonka nimi ei ole Katherine.

Teoria Katherinessa korostuu erilaisuus, itsensä etsiminen ja löytäminen, elämä, rakkaus ja ystävyys. Kirja on täynnä huumoria, paljolti Colinin, kirjan päähenkilön, älykkyyden ja nörttimäisyyden sekä omanlaisensa huumorin takia. Kirjassa oli paljon kaavoja, funktioita sekä huomautuksia kirjan alalaidassa, esim. suomennettu arabiankielisiä lauseita sekä avattu joitain asioita enemmän.

Valitsin kirjan, koska olen lukenut muut John Greenin kirjat ja pidin niistä kovasti, ja lisäksi koska olin hankkinut kirjan jo aikaisemmin, mutten ollut ehtinyt lukemaan sitä. Pidin kirjasta todella paljon. Sen lukeminen oli helppoa, nopeaa ja hauskaa.

Suosittelisin kirjaa niille, jotka haluavat lukevat järkeviä, mutta silti tunteita koskettavia tarinoita. John Green kirjoittaa kaikki kirjansa omalla tavallaan humoristisesti, todentuntuisesti sekä tunteita koskettavasti. Greenin kirjoihin on todella helppo samaistua ja ne vievät mukanaan.

"Ei keijut mitään kenkiä käytä"

Heli Hyvönen, Ei keijut kenkiä käytä, Sylva ry 1996

Heli Hyvösen nuortenromaani Ei keijut kenkiä käytä on koskettava, sekä ajatuksia herättävä kertomus nuoren tytön elämästä ja siitä, kuinka pienessäkin hetkessä kaikki voi muuttua. Kirjan alussa päähenkilö Rosa on iloinen ja aina täynnä elämää. Hän uskoo rakkauteen, vaikka omista vanhemmistaan hänen ei kannata ottaa mallia. Rosalla on myös syntymämerkki, sydämen muotoinen luomi, joka sekin on vain merkki rakkaudesta, eikö niin?

Ajatus siitä, että Rosan luomi on merkki rakkaudesta vahvistuu, kun tyttö tapaa sattumalta Kimin. Tunteet syttyvät molemmin puolin, eivätkä nuoret voi unohtaa toisiaan. Kimin rakkaus ja hyväksyntä saavat Rosan leijailemaan pilvissä.

Pian Rosan elämä kääntyy kuitenkin päälaelleen, kun selviää, ettei luomi olekaan merkki rakkaudesta. Se on merkki ihosyövästä. Sairastuminen tuntuu epätodelliselta, eihän 15-vuotiaana kukaan sairastu syöpään.

" - Mitä se sulle oikein sano?
  - Et mulla on syöpä, mä sanoin, ja kun mä kuulin nuo sanat omasta suustani, elämä romahti mun niskaan niinku huonosti rakennettu talo." (s.95)

Pidin kirjasta erittäin paljon. Tarinan kerronta oli todenmukaista ja se sai minut eläytymään kirjan tapahtumiin. Kirja oli myös koskettava, koska päähenkilö Rosa on kirjassa saman ikäinen kuin minä tällä hetkellä. Rosan yllättävä sairastuminen herätti paljon tunteita ja ehkä jopa hieman pelkoa. Kirja sai tajuamaan, ettei vakava sairaus katso ikää tai elämäntilannetta. Minä hetkenä tahansa elämä voi kääntyä täysin päälaelleen.

Sairauden lisäksi ajatuksia herättivät Rosan ankeat kotiolot. Rosan isällä on ollut ongelmia alkoholin kanssa ja hänen äitinsä taas sulkeutuu omiin oloihinsa. Välinpitämättömien vanhempiensa sijaan Rosa turvautuu mummoonsa.
Rosan ankeat kotiolot ja välinpitämättömät vanhemmat saivat minut arvostamaan omia vanhempiani entistä enemmän. Rosan vanhemmat eivät kirjan alussa ole läsnä tyttärensä elämässä, mikä on todella surullista. Onneksi kirjan loppua kohden tilanne hieman muuttuu, kun Rosan sairastuminen herättää myös hänen vanhempansa.

Vaikka kirja pääpiirteiltään saattaa vaikuttaa surulliselta kertomukselta, se ei sitä todellakaan ole. Sairaudestaan huolimatta Rosa jaksaa uskoa elämään ja siihen, että kaikki kääntyy hyväksi. Välillä elämän huonot hetket saattavat luoda jotakin uutta ja odottamatonta. Ne saattavat luoda jotakin hyvää.

"Musta tuntu helpottavalta huomata, et mun kapina omaa sairauttaki kohtaan alko vähitellen muuttaa muotoaan. Se asia jotenki vaan sulautu muhun, ja välillä mä jopa ajattelin, et mun sairaus oli jotaki erityistä, mitä mulle oli annettu ja josta mä voisin ammentaa kaikenlaista. Voimaaki." (s.173)

Kokonaisuudessaan kirja oli mielenkiintoinen. Se itketti ja herätti tunteita, mutta samalla se nauratti ja kehotti tarttumaan hetkeen. On uskomatonta kuinka Heli Hyvönen on mahduttanut kaiken tuon 176 sivuun.

Silmäkulmassa Perhosen varjo

      

      Lukemani kirja Perhosen varjo on Mila Teräksen nuorten romaani vuodelta 2012. Kirja kertoo kolmetoista vuotiaasta melkein neljätoistavuotiaasta Linneasta, joka haluaa kesälomaksi kauas äitinsä miesystävästä Kammo-Kimmosta ja lähtee isoäitinsä luokse Usvalan kartanoon Hiidenperään. Linneaa mietityttää kuinka saisi ajankulumaan täällä perämetsässä. Aika meneekin kaloreiden tarkkailussa, uuden ystävän ja pojan kanssa sekä selvittäessä oman suvun salaperäisyyksiä. Linnean suku onkin yllättävän omituinen ja mysteerinen, ihmisiä katoaa metsiin ja isoäiti puhuu ja laulaa yksin keskiyöllä? Kirjan luettuasi saat selville.  

   Kirjassa ilmenee vahvasti Linnean anoreksia ja hänen halunsa olla keijun näköinen niin kuin muutama muukin tyttö hänen koulussa. Lukiessa tajuaa itsekin, että Linnea on alipainoinen. Asiat tapahtuvat minäkertojana Linnean näkökulmasta. Vaikka Linnea haukkuu reisiään, mahaansa, naamansa ja käsiään lihaviksi, tulee lukijalle selväksi ettei näin ole ja, että tytöllä on vakava mielenterveysongelma, mikä on heijastus siitä, ettei koskaan oppinut hyväksymään vanhempiensa eroa. 

  Tytön päässä on ääni, jota Linnea kutsuu hallitsijaksi, joka käskee tämän syödä alle 500 kaloria päivässä, ja rankaisee tyttöä juoksulenkeillä, jos ei tottele tai syö yhden viinirypäleen liikaa. Kohdat jossa ääni Linnean pään sisällä puhuu, ovat ahdistavia ja masentavia, kuinka ne solvaavat tyttöä ja pahentavat tytön mieltä.  Hallitsijan kommentit olivat usein samanlaisia, ne kuulostavat kuin ne tulisivat lapsen suusta, todella törkeitä, suoraa puhetta. Esimerkkejä hallitsijan kommenteista: 

"Senkin läski tyttö! Ällöttävä, ihrainen, syöppö rumilus! Älä nyt vaan ENÄÄ syö. Katso, miten mahasikin jo pömpöttää!" (s.180) 

"Haloo läski, etkö muka pysty yhtään parempaan? 45,3 kiloa. Viitsitkin vielä punnita itsesi. Viitsitkin edes ajatella, että sinulla on nälkä. Kuka tuollaisesta kilohailista välittäisi! On pakkopakkopakko olla laiha ja vieläkin laihempi. Tässä maailmassa vaan täytyy olla kaunis." (s.144) 

"Mitä ihmettä sinä vielä löntystät? Millä luulet noiden ihrojen sulavan, jos et pistä töpinäksi? Vauhtia, läski!" 
(s.165) 

     Linnean isoäiti Maria Florensia on mielestäni mielenkiintoisin hahmo, vaikuttaa niin pullantuoksuiselta mummolta, mutta samalla vahvalta ja rohkealta laumanjohtajan. Kirjaa lukiessani sain hänestä jotenkin sellaisen kuvan ettei hän ole mikään tavallinen mummu, vaikkei hän loppupeleissä paljoa puhunutkaan. Hän ei oikein koskaan vastannut Linnean kysymykseen suoraan vaan oli vaiti tai antoi vastauksen joka herättää kymmenen uutta kysymystä.  Linnean isoäiti on erittäin kiinnostunut kukista, hänellä on kartano täynnä tuoreita kukkia, tuotuna hänen puutarhastaan. Kukista hän valmistaa mm. hajuvesiä, yrttejä ja puuteria. 

    Teräksen teoksessa käsitellään vaikeita asioita nuoruuden ulkonäköpaineita, vanhempien eroa ja sen vaikutukset nuoreen sekä vakavaa mielenterveysongelmaa, anoreksiaa. Kirjaan on ihanasti sekoitettu pientä fantasiakirjallisuutta, jolloin ei masennu aivan tyystin, kun lukee kirjaa. Tätä oli mukava lukea, teksti oli selkeää ja kuvailtiin paljon, asiat etenivät mukavasti, ei laahustanut, mutta pysyi silti mukana. Kirjassa käsitellään arkisia asioita, mutta hämärän jälkeen ja kylän sadut ja uskomukset tekee kirjasta epäuskottavan. Vaikka kirja oli osittain synkkä, osittain arkinen ja osittain fantasiaa oli se mukava lukukokemus ja suosittelen kirjaa ihmisille, jotka tämän tekstin perusteella kiinnostuivat kirjasta. 

Sara Isik